Tilaa Liikkujan viikon uutiskirje:
Liikkujan viikon uutiskirje
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa, 16.–22.9. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen.
Liikkujan viikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja juhlistavat pysyviä toimia, joilla ne edistävät kestävää liikkumista. Teemaviikko päättyy perinteeksi muodostuneeseen Auton vapaapäivään 22.9.
Liikkujan viikkoa vietettiin Euroopassa ensimmäisen kerran vuonna 2002. Suomessa Auton vapaapäivää on vietetty vuodesta 2000 ja Liikkujan viikkoa vuodesta 2003 lähtien. Auton vapaapäivästä käytetään toisissa kunnissa nimitystä Autoton päivä.
Kampanjan virallisia osallistujia ovat kunnat ja kaupungit, mutta tempauksia ja tapahtumia ovat tervetulleita järjestämään kaikki innokkaat, kuten seurat ja yhdistykset. Liikkujan viikko on erinomainen tapa nostaa kestävää liikkumista ja sen hyötyjä esiin myös työyhteisöissä ja kouluissa.
Liikkujan viikon uutiskirje lähetään noin kuusi kertaa vuodessa. Saat siitä lisätietoa kampanjasta, ajankohtaista tietoa teemasta sekä nostoja Liikkujan viikon viettämisestä ympäri Euroopan.
Liikkujan viikkoa viettävän kunnan on tehtävä yksi tai kaikki seuraavista toimenpiteistä:
Viikko tarjoaa kunnille tilaisuuden esitellä kestävän liikkumisen toimenpiteitä ja suunnitelmia. Uudet pyörätiet, parannetut kävelyolosuhteet ja panostukset joukkoliikenteeseen ovat esimerkkejä juhlistettavista toimenpiteistä:
Liikkujan viikon viettäjäksi osallistumisen kynnys ei siis ole suuri – jos kestävän liikkumisen teema on kunnassa asialistalla, ja kunta on valmis nostamaan sitä esiin Liikkujan viikon aikana, se on valmis ilmoittautumaan mukaan Liikkujan viikon osallistujaksi!
Kuntien ja kaupunkien virallinen ilmoittautuminen Liikkujan viikon osallistujaksi vuonna 2024 on auki!
Ilmoittaudu mukaan EU-alustalta
Euroopan liikkujan viikon sivusto: European Mobility Week
Tänä vuonna EU:n tasoinen teema Liikkujan viikolle on ”Shared Urban Space”, josta suomeksi käytetään muotoa Yhteiset kaupunkitilat ja ruotsiksi Stadsrum för alla.
Teemassa korostetaan yhteisten, julkisten tilojen merkitystä. Sillä on tarkoitus herätellä kaikkia miettimään, miten kuntien ja kaupunkien yhteiset julkiset tilat on jaettu. Miten voidaan varmistaa, että etenkin jalankulkijat ja pyöräilijät voivat liikkua turvallisesti ja mukavasti miellyttävässä ympäristössä? Yhteiset tilat tuovat monenlaisia etuja, kuten lisäävät sosiaalista tasa-arvoa, liikenneturvallisuutta ja elämänlaatua sekä vähentävät melua ja ilmansaasteita.
Lisätietoja vuoden 2024 teemasta suomenkielisestä faktakortista Euroopan liikkujan viikon sivuilta (pdf) Lisätietoja vuoden 2024 teemasta ruotsinkielisestä faktakortista Euroopan liikkujan viikon sivuilta (pdf)Faktakortti löytyy myös englanniksi ja muilla EU-kielillä verkkosivuilta https://mobilityweek.eu/campaign-resources/
Euroopan Liikkujan viikon kansainväliset kampanjaresurssit EU:n laajuisella kampanjasivustolla ovat Liikkujan viikon viettäjien käytössä vuoden ympäri. EU-sivustolta löytyy vapaasti käytettäväksi mm. Liikkujan viikon logo sekä paljon erilaisia viestintämateriaaleja verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa käytettäväksi.
Materiaaleja on saatavilla kaikilla EU-kielilllä sekä myös ilman tekstejä. Ota kampanjaresurssit rohkeasti käyttöön!
Kansainväliset materiaalit EU-sivustolla
Lisäksi Suomessa mukaan tuleville kunnille ja kaupungeille on tehty materiaaleja mm. sosiaalisessa mediassa käytettäväksi liittyen tämän vuoden teemaan.
Kunnille ja kaupungeille käyttöön tarkoitetut materiaalit löytyvät Traficomin materiaalipankista. Materiaalit on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Osallistumiskehotusmateriaaleja ja olemme mukana -materiaaleja saa käyttää jo kesäkuusta alkaen.
Käy tutustumassa materiaaleihin ja lataa omaan käyttöösi!
Liikkujan viikon uutiset
9.11.2023 Helsingfors evenemang på Bilfria dagen kom till genom samarbete
Våren 2023 tillsatte Helsingfors stads miljötjänster en samarbetsgrupp för kommunikation om hållbar mobilitet. Samarbetsgruppen ska underlätta informationsutbytet mellan sakkunniga och samarbetet mellan olika organisationer vid kommunikationen om hållbar mobilitet.
29.6.2023 Raisiossa Liikkujan viikolla esiin nostetaan kaupungin infrastruktuurin kehitys
Varsinaissuomalaisessa Raisiossa on jo ilmoittauduttu mukaan Liikkujan viikolle 2023. Viikolle osallistutaan, sillä kaupungissa halutaan nostaa esiin kestävän liikkumisen merkitystä osana niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvointia.
29.6.2023 I Reso lyfts utvecklingen av stadens infrastruktur fram under Mobilitetsveckan
I Reso i Egentliga Finland har man redan anmält sig till Mobilitetsveckan 2023. Reso deltar i veckan eftersom man i staden vill lyfta fram betydelsen av hållbara resor och transporter som en del av både människornas och miljöns välbefinnande.
I Borgå har hållbar mobilitet firats på Bilfria dagen i över 15 år