Tilaa Liikkujan viikon uutiskirje:
Liikkujan viikon uutiskirje
Euroopan liikkujan viikkoa vietetään vuosittain syyskuussa, 16.–22.9. Viikolla kannustetaan ihmisiä pohtimaan omia, arkisia liikkumisvalintoja ja niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen.
Liikkujan viikon aikana eurooppalaiset kaupungit ja kunnat järjestävät tapahtumia ja juhlistavat pysyviä toimia, joilla ne edistävät kestävää liikkumista. Teemaviikko päättyy perinteeksi muodostuneeseen Auton vapaapäivään 22.9.
Liikkujan viikkoa vietettiin Euroopassa ensimmäisen kerran vuonna 2002. Suomessa Auton vapaapäivää on vietetty vuodesta 2000 ja Liikkujan viikkoa vuodesta 2003 lähtien. Auton vapaapäivästä käytetään toisissa kunnissa nimitystä Autoton päivä.
Kampanjan virallisia osallistujia ovat kunnat ja kaupungit, mutta tempauksia ja tapahtumia ovat tervetulleita järjestämään kaikki innokkaat, kuten seurat ja yhdistykset. Liikkujan viikko on erinomainen tapa nostaa liikkumisen kestävyyttä ja taloudellisuutta esiin myös työyhteisöissä ja kouluissa.
Liikkujan viikon uutiskirje lähetään noin kuusi kertaa vuodessa. Saat siitä lisätietoa kampanjasta, ajankohtaista tietoa teemasta sekä nostoja Liikkujan viikon viettämisestä ympäri Euroopan.
Liikkujan viikkoa viettävän kunnan on tehtävä yksi tai kaikki seuraavista toimenpiteistä:
Viikko tarjoaa kunnille tilaisuuden esitellä kestävän liikkumisen toimenpiteitä ja suunnitelmia. Uudet pyörätiet, parannetut kävelyolosuhteet ja panostukset joukkoliikenteeseen ovat esimerkkejä juhlistettavista toimenpiteistä:
Liikkujan viikon viettäjäksi osallistumisen kynnys ei siis ole suuri – jos kestävän liikkumisen teema on kunnassa asialistalla, ja kunta on valmis nostamaan sitä esiin Liikkujan viikon aikana, se on valmis ilmoittautumaan mukaan Liikkujan viikon osallistujaksi!
Kuntien ja kaupunkien virallinen ilmoittautuminen Liikkujan viikon osallistujaksi vuonna 2024 on auki!
Ilmoittaudu mukaan EU-alustalta
Euroopan liikkujan viikon sivusto: European Mobility Week
Euroopan Liikkujan viikon kansainväliset kampanjaresurssit EU:n laajuisella kampanjasivustolla ovat Liikkujan viikon viettäjien käytössä vuoden ympäri. EU-sivustolta löytyy vapaasti käytettäväksi mm. Liikkujan viikon logo sekä paljon erilaisia viestintämateriaaleja verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa käytettäväksi. Materiaaleja on saatavilla kaikilla EU-kielilllä sekä myös ilman tekstejä. Ota kampanjaresurssit rohkeasti käyttöön!
Lisäksi Suomessa mukaan tulevillle kunnille ja kaupungeille tuotetaan materiaaleja mm. sosiaalisessa mediassa käytettäväksi liittyen tämän vuoden teemaan. Materiaalit tuotetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Materiaalit pyritään saamaan jakoon kesäkuussa 2024, ja niistä kerrotaan lisätietoa verkkosivuilla sekä uutiskirjeessä.
Tänä vuonna EU:n tasoinen teema Liikkujan viikolle on ”Shared Urban Space”, josta suomeksi käytetään muotoa Yhteiset kaupunkitilat ja ruotsiksi Stadsrum för alla.
Teemassa korostetaan yhteisten, julkisten tilojen merkitystä. Sillä on tarkoitus herätellä kaikkia miettimään, miten kuntien ja kaupunkien yhteiset julkiset tilat on jaettu. Miten voidaan varmistaa, että etenkin jalankulkijat ja pyöräilijät voivat liikkua turvallisesti ja mukavasti miellyttävässä ympäristössä? Yhteiset tilat tuovat monenlaisia etuja, kuten lisäävät sosiaalista tasa-arvoa, liikenneturvallisuutta ja elämänlaatua sekä vähentävät melua ja ilmansaasteita.
Lisätietoja vuoden 2024 teemasta suomenkielisestä faktakortista Euroopan liikkujan viikon sivuilta (pdf) Lisätietoja vuoden 2024 teemasta ruotsinkielisestä faktakortista Euroopan liikkujan viikon sivuilta (pdf)Faktakortti löytyy myös englanniksi ja muilla EU-kielillä verkkosivuilta https://mobilityweek.eu/campaign-resources/
Liikkujan viikon uutiset
16.5.2024 Liikkujan viikon ajankohtaiswebinaarin 16.5.2024 aineistot
Webinaarissa kuultiin Liikkujan viikon vuoden 2024 teemasta, kunnille tarjolle tulevista materiaaleista ja muista kampanjan ajankohtaisista asioista sekä Traficomin terveiset kestävän liikkumisen valtionavustuksista ja muita ajankohtaisia kuulumisia kestävän liikkumisen edistämisestä.
Vuosittainen Euroopan liikkujan viikko tulee taas 16.–22.9.2023. Tänä vuonna viikolla kannustetaan miettimään, millä tavalla päivittäisestä arjen matkasta voi saada itselleen energiaa erilaisilla liikkumisvaihtoehdoilla. Suomessa Liikkujan viikkoa on vietetty vuodesta 2003 lähtien, ja sen 20-vuotisjuhlan kunniaksi kuntia halutaan mukaan ennätysmäärä.
Den 16–22.9.2023 är det igen dags för den årliga Europeiska Mobilitetsveckan. Temat för i år är att uppmuntra oss att fundera på hur vi kan ladda oss med energi under vardagsresorna med hjälp av olika färdsätt. I Finland har Mobilitetsveckan firats sedan 2003, och 20-årsjubileet till ära vill man få med rekordmånga kommuner.